Klorin Band:
KARHUN KARTANOLLA
16.5.2026
Alussa oli kartano,
ja karhulla sen avaimet.
Metsä kumarsi hiljaa,
kun se astui pihamaalle.
Maa oli sen perintö,
ei kenenkään saalis.
Ja kuningaskin tiesi sen
– vanhan rauhan merkin.
Sitten ihmiset hiipi nurkkiin.
Tuli käsiä jotka koskivat,
mihin ne ikinä ylsivät.
Karhu omilla pelloillaan
tiesi joka kiven ja puun.
Vuosi vuodelta otti ne
pois sen juurista suun.
Ei lupaa, ei mitään,
mutta pala palstalta.
Aina joku halusi lisää,
syystä ja selityksellä –
tai millä verukkeella vain.
Ei pahaa kukaan nää.
Ahneus oppii tien,
aina uuden tavan
– ja hymyillen vie
vielä yhden osuuden.
Ja joka koura ottaa ennen
kuin toinen ehtii antaa,
jokainen pala merkitään
omalla merkillä.
“Mihin tämä oikein johtaa?”
“Näin jäljet lumella.”
Omalla maalla vieras,
vain luvalla saa olla.
Karhun kartanolla –
karhun omalla maalla.
Karhun kartanolla –
itse pyytää sille lupaa.
Viivalla, leimalla ja nimellä,
vastaus tulee viiveellä:
“Ole pienempi kuin pieni,
jos haluat olla täällä.”
Nyt se pyytää oven auki
omalle niitylleen,
pyytää armoa askelille
ja lupaa juurilleen.
Paperi painaa enemmän
kuin vanha pihamaa.
Joka kerta otettiin vähän pois
– ja jokaisella kerralla lisää.
Sille näytettiin rajapyykki
ja sitten sanottiin kohteliaasti,
että “tämä kuuluu kaikille”.
Mutta kun karhu kääntyi,
sen nimeen lyötiin kielto:
“Saa tulla, jos ei viivy.
Saa olla, jos ei omista.”
Ja joka ovella seisoi
toinen ääni toisen suulla,
paperi paperin päällä
– ja käsi taskulla.
Ja niin he vievät aina
pieneltä pala palalta niin,
että ahneus näyttää aina
lain naamalta.
Kun maa tuli jaetuksi
pieniin palasiin,
kuka enää muisti,
kuka omisti ensin?
Ihmiset unohtivat
ja sulkivat lukkojen taakse,
kuka mittasi metsän palasiksi
ja unohti kenelle se kuului?
Ihmiset unohtivat
omat jälkensä mudassa,
kukaan ei enää muistanut,
miltä kunnia tuntui?
Nyt se seisoo omalla kivellä
ja kysyy lupaa hengittää.
Kun kaikki murentuu ja juuret särkyy,
jo oma maakin kääntyy vastaan.
“Mihin tämä oikein johtaa?”
“Näin jäljet lumella.”
Omalla maalla vieras,
vain luvalla saa olla.
Karhun kartanolla –
karhun omalla maalla.
Karhun kartanolla –
itse pyytää sille lupaa.
Viivalla, leimalla ja nimellä,
vastaus tulee viiveellä:
“Ole pienempi kuin pieni,
jos haluat olla täällä.”
Karhun kartanolla –
“Tuskinpa sen tassu enää painaa
missään syvällä vanhan maan.”
KARHUN KARTANOLLA
“Karhun kartanolla” on tunnelmallinen ja vähäeleinen kappale, joka yhdistelee psykedeelistä tunnelmaa, pohjoista pimeyttä ja kuiskauksenomaista kerrontaa. Laulu liikkuu folk-noirin, hypnoottisen toiston ja varjoihin jäävien muistojen maailmassa maisemaan, jossa kaikki ei näy suoraan, eikä kaikkea lausuta ääneen.
Laulu kertoo surullisen tarinan ahneudesta ja siitä seuraavasta vallan ja omistamisen katoamisesta. Historiallinen tarina, joka selittää maailmaa, on laaja-alainen, mutta samalla kuin vain pieni henkilökohtainen tragedia. Jäljet eivät peity lumeen, eivätkä muistot pysy hiljaa. Tosin jäljet näkyvät vain hetken, ennen kuin ne katoavat uudelleen.
Pahuutta ei tehdä avoimesti. Kaikki tapahtuu kohteliaasti, laillisesti – ja vähitellen. Ahneus muuttuu normaaliksi. Ihmiset eivät enää edes näe ongelmaa.
“Saat tulla ilman juuria.
Saat jäädä ilman nimeä.”
