LIIAN SOPIVA
26.06.2026
Tynnyrissä kasvanut oon,
siellä kaikki tiedetään.
Ulkona on liikaa valoa,
parempi verhot sulkea.
Mulle ei riitä nalle.
Tarvitsen vartijan ovelle,
joka kertoo ketä pelätä,
ja mitä saa ajatella.
Murahduksen kun kuulen,
se luo lähdön tunteen.
Nyt tuhatta ja sataa,
tai miljoonaa.
“Näin ainakin luulen,
jos kysytään minulta.”
Maailma on liian pieni
suurille ajatuksille,
mutta sopiva hämärälle
ja puolihimmeelle mielelle.
Kasvanut oon,
pimeää en pelkää,
valo häikäisee,
ja koskee selkää.
Vielä kuulen,
mutten katso metsään päin.
Paras ystäväin, teddy hassu,
tuo karvainen tassu.
Mutta tällä vauhdilla –
tuleeko musta
koskaan hallitsijaa
yli toisten järjen ja pään?
** “Kvartiilihajonta havaittu:
Tavoitteet ylittävät suositukset.” **
Maailma on liian pieni
suurille ajatuksille,
mutta sopiva hämärälle
ja puolihimmeelle mielelle.
Eilen lainasin mielipiteen,
tänään kutsun sitä tiedoksi.
Huomenna ehkä kruunaan itseni
järjen ylimmäksi tuomariksi.
Metsä on liian suuri,
sille joka ei lähde sinne.
Tynnyri taas juuri sopiva,
sille joka tietää jo kaiken.
Liian sopiva – mutta …
“Liian sopiva” kertoo siitä, kuinka ihminen voi rakentaa itselleen niin turvallisen maailmankuvan, ettei sinne enää mahdu epävarmuutta eikä uusia ajatuksia. Tynnyri kuvaa suljettua ajattelua, jossa kaikki tuntuu valmiiksi selvältä. Metsä edustaa tuntematonta todellisuutta, jota vältellään, koska se voi horjuttaa omia käsityksiä.
“Sekaisin karhuista”: Karhu muistuttaa siitä, että elämässä on asioita, joita ei voi täysin hallita, kun taas teddykarhu tarjoaa keinotekoisen vaihtoehdon, turvaa ja lohtua, mutta myös houkutuksen jäädä mukavuusalueelle.
Kappale käsittelee pelkoa, mukavuudenhalua, vertailua, auktoriteettien tarvetta ja lainattujen mielipiteiden muuttumista omiksi totuuksiksi. Sen keskeinen ajatus tiivistyy kertosäkeeseen: maailma voi muuttua liian pieneksi suurille ajatuksille, mutta silti tuntua juuri sopivalta sille, joka ei enää halua nähdä sen ulkopuolelle.
“Liian sopivan” ensimmäiset sanat kirjoitettiin jo vuonna 2006. Kun vanhaa luonnosta katsoi lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin, sen perusidea tuntui yllättävän ajankohtaiselta.
